Petri Merta

Tietoa taiteilijasta

Petri Merta

s.1960

Syntynyt, asuu ja työskentelee Tampereella.

Käsikirjoittaja-, kuvaaja- ja ohjaajauran sekä lyhytelokuvien ja tv-dokumenttien kautta tekemiseni on siirtynyt yhä enemmän kuvataiteeseen. Luovuus vie ja iso mies vikisee yrittäen toteuttaa itseään eri keinoilla parhaansa mukaan. Tutkimattomat ovat Merran tiet.

Kuvataiteessa tekniikkanani ovat maalaaminen, piirustus ja  grafiikka. Niiden välityksellä voin ilmaista kaikkea sellaista, mitä ei kirjoittamisen ja elävän kuvan avulla voi tuoda näkyväksi. Kuvissani tiedostetut ja tiedostamattomat elementit sekoittuvat saumattomasti toisiinsa. Sattumat tuovat oman mausteensa soppaan. Minua kiehtoo maalaamisen ekspressiivisyys ja spontaanisuus, joka näkyy teoksissani roiskeina ja raaputuksina. Mikä on sattuman ja tietoisesti tehdyn suhde toisiinsa?

Kuvieni synnyttämät mielleyhtymät ovat aluetta, joissa liikun kuin kala vedessä. Syventymisen ja uppoutumisen myötä minulle avautuu toinen maailma, jossa varsinkin erilaiset merenelävät viihtyvät; pinnan alta alitajunta ammentaa teemoja myös uskonnosta, seksuaalisuudesta, muistoista, mielihaluista, pakkomielteistä…

Jos haluat nähdä mielenkiintoista kuvataidetta, niin on turha mennä Merta edemmäs kalaan…

Tiedustele teoksista » Share

Keskus Galleriassa tällä hetkellä myynnissä olevat teokset