Siirry sisältöön
« Takaisin listaukseen

12.11.2013 - 15.12.2013

Maalauksia ja giclee-vedoksia

Ilona Sampovaara

12.11. - 5.12.2013

Ilona Sampovaara on kotoisin Suomesta, mutta hän on viettänyt lapsuutensa muuttaen perheensä kanssa maasta toiseen diplomaatin tyttärenä.

Ilona asui pitkään Meksikossa mutta tällä hetkellä hän asuu Espanjassa.

TAIDEOPINNOT

1993-1995 Kankaanpää Taidekoulu.
1992-1993 Central Saint Martin's College of Art and Design. Lontoo, Englanti
1991-1992 Karjaan taidekoulu. (Eri tekniikoita)
1990-1991 Helsingin Vapaa Taidekoulu. Finland. Oljyvärimaalaus ja elävänmallin piirustus.
1990-1991 Espoon työväenopisto. (Tempera ja gouache)

Ilonalla kuten useimmilla ihmisillä, nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti hänen nykyiseen elämäänsä.

Koirat ovat olleet osa Ilonan elämää aina, hän ei kuitenkaan ollut ajatellut että niistä kehkeytyisi iso osa hänen maalauksiaan niin vain kävi. Aluksi hän maalasi Meksikon Kennelliiton voittajabulldogien kuvia ja siitä lähtien hän on seurannut sitä polkua. Ilonan maalaamisfilosofiaan kuuluu se, ettei hän suunnittele maalauksia, vaan antaa niiden kehittyä omilla ehdoillaan.

Koirahahmot maalauksissa eivät ole vain lemmikeiksi tai valiokoiriksi tunnistettavia yksinkertaisia eläimiä, vaan voimme nähdä pienen pisaran itseämme niissä. Jokainen maalaus näytttää enemmän kuin kaksiulotteisien staattisen kuvan. Voit kokea elämäntyylin, tunnelman ja maailman.jonka olen luonut noille koirahahmoille.

Jaa:
Näyttelyn teokset

Näyttelyn teokset

Kuvia näyttelystä