- Etusivu
- Taiteilijat
- Teoksia taiteilijoittain - Tiina Herttua
Tiina Herttua
Tiina Herttua on Lahden Taideinstituutista valmistunut kuvataiteilija ja hän on
Taidemaalariliiton ja Muu ry:n jäsen. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Euroopan maiden lisäksi Australiassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa; ja teoksia on hankittu useisiin yksityisiin ja julkisiin kokoelmiin.
”Inspiraation teoksiini saan luonnosta, yhteiskunnan ilmiöistä, kirjallisuudesta tai taidehistorian aikakausista. Aiheen muotoutuminen teokseksi pohjautuu tutkimukseen ja omiin pohdintoihin. Käytän teoksissani öljy- ja akryylivärien lisäksi pigmenttejä ja kollaasia.
Olen muutamana viime vuonna työskennellyt osan vuotta Välimerellä, mm. Sisiliassa, jossa maalaan impressionistienkin suosimalla tavalla ulkoilmassa, en-plein-air. Pidän sen tuomista eduista, kuten runsaasta luonnonvalosta. ”