- Etusivu
- Taiteilijat
- Heli Huotala

Heli Huotala
Kuvataiteilija AMK, taidemaalari.
Asun ja työskentelen Hämeenlinnassa
Maalausteni lähtökohtana on todellisen ja epätodellisen maailman rajapinta. Tulkitsen näkymätöntä todellisuutta etsien muististani mielenkuvia.
On yllätys, mitä mieleen painuneista muistijäljistä lopulta nousee esille ja mitä jää piiloon. Muistijälki saattaa muuttua matkan varrella joksikin toiseksi, mutta vähintäänkin se muuttuu maalauksen todellisuudeksi.
Maalaaminen merkitsee itselleni kamppailua maalin ja kankaan kanssa: jälkien tekemistä, peittämistä ja poistamista.
CV
TAIDEOPINTOJA
2012 Kuvataiteilija AMK, Lahden ammattikorkeakoulu
2007 Taidehistorian perusopinnot (25 op), Tampereen yliopisto
2006 Kuvataiteen perusopinnot (20 ov), Lapin yliopisto
1999 Pastellimaalauskurssi, Hämeenlinnan Taiteilijaseura
1999 Kuvataiteilija, Hyvinkään Taidekoulu
YKSITYISNÄYTTELYT
2021 Poriginal Galleria, Pori
2021 Galleria Uusikuva, Kotka
2020 Forssan museo, Galleria Moletti, Forssa
2019 Keskus Galleria, kutsunäyttely,Tampere
2018 Allergiatalo, Taidemaalariliiton näyttelytila, Helsinki
2017 Galleria Becker, Jyväskylä
2017 Galleria 5, Oulu
2017 GalleriaKONE, Hämeenlinna
2015 Galleria Bronda, Helsinki
2013 GalleriaKONE, Hämeenlinna
2013 Galleria Bronda, kutsunäyttely, Helsinki
2012 Taidekeskus Mältinranta, Galleria, Tampere
2011 Porvoon Taidehalli, Porvoo
2011 Promenadigalleria, Hyvinkää
2010 Taidemaalariliiton näyttelytila, Arabianrannan kirjasto, Helsinki
2009 Galerie Oljemark, Helsinki
2009 Portait`S Galleria, Pori
2008 Galleria Ripustus, Hämeenlinna
2008 Galleria Regina, Turku
2008 Taidepanimo, Lahti
2008 Galleria Seriola, kutsunäyttely, Tampere
2008 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
2008 Galleria Artisin, kutsunäyttely, Jyväskylä
2007 Galerie Oljemark, Helsinki
2006 Santikin Galleria, Iittala
2005 Galleria Ripustus, Hämeenlinna
2004 Cafe Art, Turku
2002 Kutsunäyttely, Tervakosken Taiderengas ry, Tervakoski
YHTEISNÄYTTELYT (valikoidut)
2020 Tie jonka valitsin – Wiurilan kesä, Wiurilan kartano, Halikko
2019 Oxygenum, Suomen Pohjoismaisen Taideliiton triennaalinäyttely, Vetelin Taidekartano
2019 Rajaton paletti, Danielson-Kalmarin huvila, Vääksy
2018 Tuoretta maalia Lahdessa, Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttely, Lahden taidemuseo
2018 Viiva, Hämeenlinnan Taiteilijaseuran 70-vuotisjuhlanäyttely, (kuraattori Kati Kivinen), Hämeenlinnan taidemuseo
2015 Äänestä johtuva, Ars-Hämeen 40-vuotisjuhlanäyttely, (kuraattorit Marjatta Oja, Asko Keränen), Hämeenlinnan taidemuseo
2015 Länsituulta, Vaasan taiteilijaseuran teemanäyttely, Seinäjoen Taidehalli
2014 Tämän saa jakaa, SKjL:n vuosinäyttely, Imatran taidemuseo
2013 SKjL:n 75-vuotisjuhlanäyttely, Voipaalan Taidekeskus, Sääksmäki
2013 Lainaa vain, Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton kutsunäyttely, P-Galleria, Pori
2012 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely, Hyvinkään taidemuseo
2012 ArtHelsinki 2012, Helsingin Messukeskus
2012 Take Away - Art to Go, Galleria Johan S, Helsinki
2012 Kerrostumia, Hämeenlinnan Taiteilijaseura, Hämeen linna ja kaupunginkirjasto
2011 ArtHelsinki 2011, Helsingin Messukeskus
2011 Unikuvia, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton näyttely, Saarijärven museo
2010 ArtHelsinki 2010, Helsingin Messukeskus
2010 Haihara10, Koti, Haiharan taidekeskus, Tampere
2010 Galerie Oljemarkin kesänäyttely, Jokelan kartano, Hämeenkoski
2010 Kunst aus den Partnerstädten Celles, Galleria Atelier 22, Celle, Saksa
2008 Dialog, Der Gotische Halle, Celle, Saksa
2008 Wharf Gallery, Tavistock, Englanti
2008 Ars Jok`vars, 14. valtakunnallinen yhteisnäyttely, Jämsä
2003-2010 Hämeenlinnan Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Hämeenlinnan taidemuseo
2005 Make friends – not war, Small Size Art, Galleria Ripustus, Hämeenlinna
2004 Suomalais-romanialaista aikalaistaidetta, Bukarestin kaupunginmuseo, Romania
2003 Tässä ajassa, Hämeenlinnan Taiteilijaseura, ympäristötaidenäyttelyprojekti
TEOKSIA KOKOELMISSA
Hämeenlinnan taidemuseo
Vantaan taidemuseo Artsi
Hämeenlinnan kaupunki
Janakkalan kunta
Kanta-Hämeen Keskussairaala
Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki
Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius
Tervakosken Taiderengas ry
Suomen Rakennustarkastus Oy
Suomen Laatoituskeskus Oy
Tapiola-yhtiöt
Yksityiskokoelmat Suomessa ja ulkomailla
JULKISET TAIDETEOKSET
Tervakosken lukio
Kanta-Hämeen Keskussairaala
Hämeenlinnan pääterveysasema
Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki