- Etusivu
- Taiteilijat
- Teoksia taiteilijoittain - Heli Huotala
Heli Huotala
Kuvataiteilija AMK, taidemaalari.
Asun ja työskentelen Hämeenlinnassa
Taiteeni lähtökohdat kumpuavat luonnosta ja ympäröivästä maailmasta. Viime vuosina olen ollut erityisen kiinnostunut ilmasto-, luonto- ja ympäristökysymyksiin liittyvästä tematiikasta, ja seuraan aktiivisesti aiheeseen liittyvää tutkimusta ja keskustelua. Luonnon monimuotoisuutta ja maapallon tulevaisuutta uhkaavat ilmaston lämpeneminen, luonnon, merien ja järvien saastuminen sekä yhä voimakkaammiksi muuttuvat sääilmiöt ovat jo johtaneet yhä paheneviin luonnonkatastrofeihin.
Tekniikkani on öljy- ja akryylimaalaus kankaalle, levylle tai erilaisille kierrätetyille materiaaleille. Maalaukseni syntyvät kerrosmaalaamalla, jossa koettelen maalin mahdollisuuksia vaihtelemalla ohutta ja paksua sekä peittävää ja kuultavaa väriä. Työskentelyni on toden ja mielikuvituksen välistä vuoropuhelua. Vaikka jokaisella teoksellani on jokin todellinen lähtökohta, en yleensä maalaa havaintoa sellaisenaan, vaan muuntelen ja etäännytän maalauksen lähtökohtaa yhdistellen vapaasti eri muisti- ja mielikuvien palasia, jolloin alkuperäinen havainto muuttuu matkan varrella joksikin toiseksi – vääristyneeksi todellisuudeksi tai uudeksi maailmaksi.
Viimeisimmät taideopinnot
2012 Kuvataiteilija AMK, Lahden Ammattikorkeakoulu, Muotoilu- ja taideinstituutti
2007 Taidehistorian perusopinnot (25 op), Tampereen yliopisto, humanistinen tiedekunta
2006 Kuvataiteen perusopinnot (20 ov), Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta
Yksityisnäyttelyt (poimintoja)
2023 Galleria Tyko, Nurmes
2022 Galleria Bronda, Helsinki
2021 Keskus Galleria, kutsunäyttely, Tampere
2021 Poriginal galleria, Porin taidemuseo, Pori
2021 Galleria Uusikuva, Kotka
2020 Forssan museo, Galleria Moletti, Forssa
2019 Keskus Galleria, kutsunäyttely, Tampere